Jos oven alta puskee sisään viileää ilmaa, näppärä käsityöihminen turvautuu nyt yllättävään konstiin: tästä on kyse asumismukavuutta tuovassa neulehitissä

Kun kynnyksen päältä tai ikkunan raosta puskee sisään viileää ilmaa, näppärä käsityöihminen turvautuu nyt yllättävään konstiin. Jälleen yksi vanhan kansan niksi on palannut suosioon. Käsityöharrastajat loihtivat nyt värikkäitä viimamakkaroita.

Jos osaat kutoa villasukan varren, osaat tehdä myös viimamakkaran. Siihen voi hyödyntää vaikkapa kaikki jämälangat. Neuleen ei ole pakko olla joustinta, sileäkin käy, samoin kirjoneuleet.

Kun asuntojen lämmityskulut nousevat ja pakkaset kiristyvät, moni miettii entistä tarkemmin myös kotinsa vetoisia kohtia. Vanha apuväline viimastoppari eli nykykielellä ovimato, ovityyny tai viimamakkara onkin noussut käsityöharrastajien suosioon.

Makkaran valmistamisesta jutellaan esimerkiksi useissa käsityöharrastajien ja rakennusperinteen vaalijoiden sosiaalisen median ryhmissä. Hyvin eristetty ovi tai ikkuna ei tietenkään saisi päästää liikaa häiritsevää vetoa läpi, mutta joskus tilanne on todellisuudessa toinen.

Muutamia vuosia sitten stoppariohje esiteltiin kankaasta ommeltuna ja esimerkiksi jyvillä tai soralla täytettynä makkarana, mutta nyt suosiota keräävä versio on neulottu ja täytetty kangasrullalla. Iloisen madon näköinen neulemakkara voi olla samalla myös ikkunalautaa koristava piristävä sisustuselementti.

Jos viimamakkaraa ei löydy kotoa, voi kylmää ilmaa estää vaikka rullalle käärityllä huovalla. Esimerkiksi Piirun toiminnanjohtaja Heidi Huhtamella on kuullut viimamakkaroista, mutta ei ole sellaista vielä neulonut. Hänen kotonaan on käytössä huoparullaratkaisu.

Makkaran toimintaperiaate on yksinkertainen: se estää viiman pääsyn sisälle, kun se asetetaan vaikkapa maahan oven edustalle tai ikkunan raon eteen. Jos makkara on tehty kankaasta, siinä voi olla rusetilla solmitut avattavat päät päällisen pesua varten. Ovimatoja on myös myynnissä.

Yksinkertaisimmillaan ovimato on pyöröpuikoilla tai sukkapuikoilla neulottu putki, joka on täytetty joko rullalle käärityllä pyyhkeellä, pöytäliinalla tai vaikka hiekalla muovipussissa.

Katja Wallenius on ratkaissut ikkunan reunasta puskevan viileyden asettamalla ikkunalaudalle kaurapussukan. Hän aikoo pian neuloa myös viimamakkaran.

Samaan aikaan suosiotaan nostavat jo myös vanhoista taloista tutut raskaat oviverhot, jotka lisäävät eristystä huoneen ja ulkomaailman välille.

”Ovimakkara on kylmän ilman tulon estäjä”, tietää vastaava neuvoja Anna Puolakka Taito Pirkanmaa ry:stä. Hän on itse aikanaan asunut talossa, jossa käytti ovenraossa viimastopparia. Silloin hän rullasi päiväpeiton tai pöytäliinan oven levyiseksi pötköksi ja asetti lattian rajaan karmien väliin.

”Nyt suosittelisin samaan vaikka rullattua räsymattoa. Rullan on hyvä olla aika raskas, jotta se asettuu hyvin ovenrakoon. Jos taas tekee pötkön itse, sen voi täyttää vaikka muovipussissa olevalla hiekalla.”

Puolakka arvelee, että sukkapuikoilla tai pyöröpuikoilla kudottavaan pötkylään kuluisi noin 200 grammaa erilaisia jämälankoja. ”Sellainen kahden sukan verran lankaa. Silmukoita voisi luoda 40–50 käsialasta riippuen.” Jos kutoo pötkön värikkääksi, siihen voi harjoitella vaikka erilaisia kirjoneulemalleja. Neuletta aloittaessa on päätettävä, aikooko pötkönpäällistä pestä. Jos aikoo, langat on valittava pesua kestävistä.

Mitat kannattaa ottaa tarkkaan. Oleellista on, että pötkön ja oven väliin ei jää turhaa rakoa. Silloin pötkö pysyy paikallaan. ”Toki vaikka koirat tai pikkulapset saattavat sen kyllä napata.”

Ei haittaa

Voiko viimamakkarasta olla jotain haittaa ilmanvaihdolle? Tampereen kaupungin LVI-tarkastusinsinööri Pirjo Riekkinen ei näe satunnaisessa käytössä mitään vaaraa. ”En ole tuollaiseen makkaraan itse ikinä törmännyt, mutta ei siitä haittakaan ole. Korvausilman pitää tulla asuntoon jostain muualta kuin ulko-oven alta. Itsekin voisin ajatella, että jos oven alta tulvisi viileää ilmaa, voisin laittaa siihen esteen.”

”Jos aikoinaan taloissa pidettiin vaikka salia viileänä talvella, tällainen makkara olisi voinut sopia välioven alle.”

Yhden poikkeuksen Riekkinen kuitenkin huomaa. ”Jos asunnossa on sellainen ilmanvaihto, joka vaatii oviraon, niin sitä ei pidä tukkia.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos