Tiedostavat vanhemmat ovat jo muutaman vuoden kohisseet suositusten mukaisista lastenkengistä. Aluksi niitä piti metsästää alaan erikoistuneista verkkokaupoista, mutta nykyisin leveäkärkisiä, taipuisia, kannattomia ja kevyitä paljasjalkakenkiä löytyy jo tavallisistakin marketeista. Myynnissä on kuitenkin myös paljon lastenkenkiä, joissa on vastoin nykysuosituksia esimerkiksi korkea kanta ja kapea kärki.
Voiko lapsen jalan pilata vääränlaisilla kengillä? – Asiantuntija kertoo, onko kenkäostoksilla syytä paniikkiin
Moni vanhempi metsästää lapselleen välikaudeksi nykysuositukset täyttäviä, kalliita paljasjalkakenkiä. Jalkaterapeutti Veera Keltanen kertoo, mihin asioihin kenkäostoksilla on lapsen terveyden kannalta oikeasti tärkeä kiinnittää huomiota.
Suositusten mukaisissa lastenkengissä on esimerkiksi ohut, taipuisa pohja ja riittävästi tilaa varpaille.