Kiellettyjä mutta cooleja, perustelevat suomalaisnuoret sähkösavukkeiden eli vapen käyttöään tuoreessa pohjoismaisessa tutkimuksessa.
”Sähkösavukkeet olivat cool ihan vain siksi, että niiden käyttö oli kiellettyä siinä iässä.”
”Kun kokeilin vapea ensimmäistä kertaa, kaverini vapessa ei ollut nikotiinia, joten ajattelin, että eihän tästä voi olla mitään haittaa.”
”Sähkösavukkeet tuntuvat jotenkin terveellisemmiltä kuin muut tuotteet, kuten tupakka tai nuuska. Jo niiden haju synnyttää tunteen, että tämä ei voi olla sulle hyväksi. Mutta jos sulla on vape, joka tuoksuu vesimelonilta tai limeltä, sä ajattelet, että eihän tää voi olla paha.”
Tutkimus julkaistiin tammikuussa International Journal of Drug Policy -lehdessä, ja siinä selvitettiin 15–20-vuotiaiden nuorten sähkösavukkeiden käyttöä ja sosiaalista merkitystä Suomessa, Tanskassa ja Norjassa.