Raision Alppiruusupuisto on aloittamassa kukintaansa

Tältä puistossa näytti toukokuun loppupuolella.

Raision ylpeys, upea Alppiruusupuisto, on kohta kauneimmillaan. Yksittäisiä alppiruusuja on jo kukassa sekä vanhalla että uudella alueella. Pääkukinta ajoittuu kesäkuun alkuun. Alppiruusujen kukinta kestää noin kolme viikkoa.

Puistossa on nyt yli 1900 alppiruusua ja eri lajikkeita on 266. Kukinnasta näyttää tulevan tänä vuonna kohtuullinen.

Alppiruusupuisto on istutettu talkootyönä. Puistoon voi kuka tahansa ostaa oman alppiruusun ja osallistua halutessaan myös sen istutukseen. Uusia alppiruusuja puistoon on tänäkin vuonna ostettu jo lukuisia. Seuraava istutusilta järjestetään syksyllä.

Raision lukion asvaltoidulla kentällä on vierailijoille pysäköintitilaa. Raisiontien bussipysäkiltä puistoon on matkaa n. 600 metriä. Puiston läpi kulkee kevyenliikenteen reittejä, joiden varsilla on useita penkkejä levähtämistä ja alppiruusujen katselua varten. Lisäksi metsässä on 1,7 kilometriä polveilevia, murskepintaisia polkuja puiston lähempää tutustumista varten.

Puistossa kasvaa paljon muutakin

Alppiruusupuistossa on monia mielenkiintoisia kasveja ja vaihtelevia näkymiä. Puiden runkoja pitkin kiipeävien köynnöshortensioiden lisäksi alueella kukkivat pienikukalliset kärhöt sekä magnoliat. Kosteikkoalueelta löytyy muun muassa kurjenmiekkaa, rentukkaa, suopursua, kotkansiipeä ja helmisaniaista.

Alppiruusupuistossa käyskennellessä kannattaa bongata myös sirot hemlokit – kuusta muistuttavat ja monille tuntemattomat puut. Niitä on eri puolilla Alppiruusupuistoa yli kuusikymmentä kappaletta. Puistossa on myös erilaisia tuijia, kuten jättituijaa ja pensasmaisena kasvavaa koreantuijaa.

Puistossa vierailevia palvelee Cafe Alppi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos