Testaa, oletko korona-ajan jäljiltä jäykässä vai notkeassa kunnossa – Katso video: saatko sormet varpaisiin?

Kuinka notkea oikein olet? Eteentaivutus kertoo takareisien kireydestä, mutta myös raajojen pituus vaikuttaa tulokseen. Katriina Ojala UKK-instituutista kertoo, kuinka eteentaivutus tapahtuu oikeaoppisesti. Juttusarjan viides osa.

Kun teet eteentaivutusta, pidä huoli siitä, ettei selkä pyöristy. Kurota kohti varpaita.

14.6. 14:06

Saatko sormet varpaisiin? Entä kämmenet?

Monella, muun muassa allekirjoittaneella, on eteentaivutuksesta hienoisia traumoja yläkoulun lihaskuntotestistä. Kun raajat venähtivät nopeasti pituutta, oli vaikea kurkottaa varpaita kohti. Lyhyemmät kaverit saivat helposti hyviä tuloksia.

Raajojen pituus tosiaan vaikuttaa eteentaivutukseen, Katriina Ojala UKK-instituutista kertoo. Liike mittaa kuitenkin lähinnä takareisien kireyttä. Päivät pitkät näyttöpäätteen ääressä istuvilla on usein takareisien kanssa ongelmia – etenkin, jos venyttely unohtuu.

Nuorilla naisilla on usein yliliikkuvat nivelet, ja esimerkiksi tämän toimittajan polvet ovat niin ylitaipuvat, että liike on parasta tehdä istuen. ”Älä kuitenkaan pyöristä yläselkää ja tavoittele varpaita, vaan liike lähtee suorasta selästä. Yliliikkuvuus ei ole hyvä, mutta toisaalta ei liika jäykkyyskään. Pitäisi löytää kultainen keskitie”, Ojala kertoo.

Jalat voivat olla myös eri pituiset keskenään. Siksi itselläni toinen jalka jää eteentaivutuksessa hieman koukkuun. Se ei ole mitenkään ennenkuulumatonta. Pidä mieluummin jalat pienessä koukussa, älä anna niiden taipua yli ja mennä lukkoon.

Eteentaivutus on siitä armollinen liike, että voi ottaa kiinni siitä, mihin yltää – vaikkapa nilkoista – ja venyttelemällä kehittyy. Aloita varovasti ja pidä selkä suorana. Pian saat toivottavasti jo painettua pään polviin!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos