SM-finaalien kolmas ottelu RNK Flyersin ja NoU Ringeten välillä käytiin keskiviikkona Raision Kerttulassa lähes 400 katsojan edessä. RNK johti ottelusarjaa 2-0 ja sillä oli mahdollisuus ratkaista mestaruus kotonaan. Sen se myös teki luvuin 8-4, ja Raisiossa juhlitaan Suomen mestaruutta kuuden vuoden tauon jälkeen.
Kolmas SM-finaali lähti terävästi liikkeelle, kun heti ottelun alkuun kotijoukkue RNK nappasi johdon itselleen. Marianna Kuiko pamautti renkaan aivan maalin yläkulmaan vain 24 sekunnin pelin jälkeen. NoU tuli kuitenkin nopeasti tasoihin, kun se pääsi pyörittämään kahden pelaajan ylivoimaa, ja Elina Raesola ujutti renkaan ohi RNK:n maalilla torjuneen Maria Perkkolan. Kotijoukkue siirtyi vielä erän loppupuolella 2-1 johtoon, kun Emmi Metsä-Tokila viimeisteli hienon yksilösuorituksen päätteeksi rystypuolelta sisään.
RNK tuli myös toiseen erään ryminällä kaukaloon, kun heti ensimmäisen vaihdon aikana kotijoukkue kilisteli maalirautoja kahdesti. Pyöritys kääntyi RNK:n jäähyn myötä kuitenkin toiseen päähän, ja vierasjoukkue NoU tuli Maria Wetterstrandin laukauksella tasoihin ajassa 19:36.
Tasaisesti virrannut erä näki seuraavan osumansa neljä minuuttia ennen pitkää erätaukoa, kun Susanna Tapani laukoi terävästi kotijoukkueen jälleen johtoon. RNK pääsi vielä erän loppuun pyörittämään ylivoimaa ja kotijoukkueen kapteeni Tapani huudatti Kerttulan jäähallia vieden RNK:n 4-2 johtoon. Tapani täydensi kypärätemppunsa vielä ennen pitkää erätaukoa ja toiselle puolikkaalle lähdettiin kotijoukkueen 5-2 johdossa.
Kolmannen erän alkuun RNK pääsi jälleen ylivoimalle, eikä maalinsuulle vaihdettu Kaisa Katajisto voinut mitään Anne Pohjolan laukoessa kotijoukkueen jo neljän maalin karkumatkalle.
NoU kampesi maalieron pian takaisin kolmeen, kun Wetterstrand onnistui toistamiseen yllättämään Perkkolan RNK:n maalilla. Vierasjoukkue tuli kahden maalin päähän erän loppupuolella, kun ylivoimalla Raesola tarjoili Roosa Saloselle renkaan maalin eteen. Vapaana seisseellä Salosella oli helppo työ veivata rengas verkon perukoille.
Päätöserään lähdettiin tiukoissa 6-4 lukemissa, ja ottelun panokset alkoivat näkyä kentällä kovien otteiden merkeissä. Tämä johti NoU:n jäähyyn, jonka aikana RNK:n Tapani vei takatolpalta kotijoukkueen 7-4 johtoon. NoU:n sortuessa jäähyilyyn, RNK:n oli helppo pitää vierasjoukkue loitolla.
Tapani lisäsi RNK:n johdon neljään ajassa 53.40, ja mestaruusjuhlien valmistelut aloitettiin ottelun kulisseissa.
NoU haki kavennusosumia useamman kertaa ilman maalivahtia, mutta kotijoukkueen kurinalainen puolustus piti NoU:n hyvien maalintekopaikkojen ulkopuolella. NoU otti vielä rangaistuksen kaksi minuuttia ennen loppua, joten RNK tyytyi pitämään rengasta loput peliajasta.
Päätössummeri aloitti villit mestaruusjuhlat Raisiossa, missä Suomen mestaruutta on viimeksi juhlittu kauden 2016–2017 päätteeksi.