Milloin Naantalissa ja Raisiossa nähdään sähköpotkulautoja? Skuuttioperaattoria kiinnostavat liikenneolosuhteet ja potentiaalisen asiakaskunnan ikärakenne - Uutiset - Rannikkoseutu

Milloin Naantalissa ja Raisiossa nähdään sähköpotkulautoja? Skuuttioperaattoria kiinnostavat liikenneolosuhteet ja potentiaalisen asiakaskunnan ikärakenne

TIER Mobility Finland Oy:n aluejohtaja Sonja Hakala toteaa Naantalin ja Raision olevan loistavia kaupunkeja, jotka kiinnostavat laajenemishaluista skuuttioperaattoria. Hakalan mukaan skuuttien lanseeraaminen uudessa kohteessa vaatii suuren määrän valmistelua sekä useiden reunaehtojen täyttymistä.

Sähköpotkulaudat eli -skuutit soveltuvat esimerkiksi bussipysäkin ja työpaikan välisen matkan taittamiseen.

19.11. 6:00

Sähköpotkulaudat eli sähköskuutit otettiin ensimmäiseksi käyttöön suurten kaupunkien ydinkeskustoissa ja nyt niillä huristellaan esimerkiksi Nokialla, missä on vajaat 35 000 asukasta.

TIER Mobility Finland Oy:n aluejohtaja Sonja Hakala luottaa keveitä sähkökulkuneuvoja suosivan kehityksen jatkuvan ja todennäköisesti jo ehkä ensi keväänä skuuttioperaattorit tulevat puntaroimaan, riittääkö laudoille markkinoita Naantalissa ja Raisiossa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos