SIG-yhtyeen Matti Inkinen on saamassa oman nimikkokadun – Ei kuitenkaan Raisioon

Vuonna 2009 menehtynyt raisiolaisen SIG-yhtyeen laulusolisti Matti Inkinen on saamassa oman nimikkokadun. Katu ei sijoitu Raisioon vaan Nokian Harjuniityn alueelle. Asia oli tiistaina Nokian kaupunkikehitysjaoston käsittelyssä.

Alueen katunimistössä kunnioitetaan suomalaisia viihdetaiteilijoita.

2.6. 10:37

Osa alueen kaduista on kaavaluonnoksessa nimetty iskelmätähtien mukaan. Uuden alueen länsipuolen kokoojakatu on nimetty Iskelmätähdenkaduksi, ja tulevaisuudessa asukkaat voivatkin raapustaa osoitekenttäänsä esimerkiksi Hiski Salomaan kadun, Rauli Somerjoen kadun, Olli Lindholmin raitin tai vaikkapa Laila Kinnusen kadun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos