Lokakuussa hukkui viisi ihmistä – pohjoisen luonnonvesillä jo jääpeite

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto muistuttaa alkavan jääkauden vaaroista. ”"Suomi on pitkä maa”, liitto toteaa tiedotteessaan.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto muistuttaa alkavan jääkauden vaaroista.

5.11. 12:29

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan lokakuussa hukkui viisi ihmistä. Yksi hukkumisista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä ja neljässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Suomessa on tammi-lokakuun aikana hukkunut 86 ihmistä.

Syksy on vaihtumassa talveen. Etelä-Suomessa jäitä ei vielä näy, sen sijaan Lapin alueella luistellaan jo luonnonjäillä.

"Suomi on pitkä maa, joten vaihtelua jääolosuhteissa on paljon. Vaikka meri ja isot järvet ovat vielä auki, ovat pienemmät vesistöt mahdollistaneet jo jäällä liikkumisen. Onkin hyvä muistaa, että vaikka rannassa jäätä olisikin jalankulkijan kestävät viisi senttimetriä virheetöntä teräsjäätä, niin jään paksuus voi vaihdella suuresti pienelläkin alueella”, SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen kertoo tiedotteessa.

Tällä hetkellä vaihtelevat sääolosuhteet, heikko jään tuntemus sekä kylmä vesi luo otolliset olosuhteet vaaratilanteiden syntymiselle. Viileässä vedessä hypotermian vaara on läsnä ilman oikeanlaisia suojavarusteita. Toinen riskitekijä on kylmäsokki.

Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa. Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen vesille ja jäälle lähtemistä.

SUH painottaa, että turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Vanha mantra – järki jäällä, toimii edelleen.

Lokakuun hukkumiskuolemista tapahtui kolme Etelä-Suomen alueella, yksi Lounais-Suomen alueella ja yksi Pohjois-Suomessa.

Kuluneen vuoden hukkumisista 21 on tapahtunut vesiliikenteen yhteydessä, 17 uidessa, seitsemän jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena ja 40 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 49 on ollut miehiä, seitsemän naisia ja 30 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa. Vuoden 2021 lokakuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 10 ihmistä ja tammi-lokakuussa 141 ihmistä.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto suosittelee kaikkia kasvattamaan tietoisuuttaan vesi- ja jääturvallisuudesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos