Sanoma muuttaa painettujen lehtien tuotantoaan, muutosneuvottelussa ei henkilöstövähennyksiä

Sanoma suunnittelee painettujen uutislehtiensä taiton keskittämistä uuteen yksikköön. Muutos koskee myös Rannikkoseutua. Muutosneuvotteluissa ei tavoitella henkilöstövähennyksiä. Muutos ei näy lukijoille.

Sanoma suunnittelee painettujen uutislehtiensä taiton keskittämistä uuteen yksikköön.

Rannikkoseudun painettujen lehtien ulkoasutyöhön suunnitellaan uudistusta osana Sanoma Media Finlandin kehityshanketta.

Suunnitelman mukaan Sanoma Media Finlandin painetut uutis- ja liitetuotteet taitettaisiin tulevaisuudessa yhteisessä taittotiimissä. Muutos ei näy tilaaja-asiakkaille eikä mainostaja-asiakkaille eikä vaikuta painamiseen, vaan tuotteet ilmestyvät siten kuin nytkin.

Taitto on olennainen osa painetun lehden tekoa. Perinteisesti se on tehty kovassa aikataulupaineessa yksiköittäin sitä mukaa, kun jutut valmistuvat. Prosessi on sisältänyt odottelua, uudelleentekemistä ja nopeita viime hetken muutoksia.

Printtilehdet on tarkoitus taittaa jatkossa suunnitelmallisemmin ja valmiin sisällön pohjalta kerralla kuntoon uudessa, yhteisessä perustettavassa taittotiimissä.

"Suunnitelma tukee strategista tavoitettamme kiihdyttää uutismedian digitalisaation vauhtia. Toteutuessaan se sujuvoittaa tekemistä, mutta isossa kuvassa sujuvampi taitto mahdollistaa paremman fokuksen digitaaliseen kasvuun”, Uutis- ja featuremedia -yksikön liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta kertoo tiedotteessa.

Muutos koskee Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia sekä Sanoman Pirkanmaan yksikön lehtiä kuten Aamulehteä sekä Sanoma Satakunnan lehtiä eli Satakunnan Kansaa ja paikallismedioita Kankaanpään Seutua, Merikarvialehteä, Rannikkoseutua ja Sydän-Satakuntaa.

Rannikkoseutua suunnitellaan, kirjoitetaan ja kuvataan jatkossa samalla tavalla Raision toimituksessa kuin aiemminkin.

Sanoman Satakunnan toimituksissa taitto on jo aiemmin keskitetty yhteen tiimiin, joka taittaa kaikki alueen painetut lehdet Porin Puuvillassa. Keskitys on tehty aiemmin myös Sanoman Pirkanmaan toimituksissa.

Suunnitelmia käsitellään muutosneuvotteluissa, joiden piirissä on koko Sanomassa 49 painettuja lehtiä tekevää henkilöä. Neuvotteluissa ei tavoitella henkilöstövähennyksiä. Fyysisesti taittotyötä tehdään vastedeskin Porissa, Tampereella ja Helsingissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos