Valtuusto varasi 40 000 euroa lisää rahaa nuorten pahoinvoinnin vähentämiseen – Näihin kohteisiin se aiotaan käyttää

Esityksen mukaan 15 000 euroa käytetään Raision jalkauttamisen ja kohtaamispaikkojen kehittämismalliin. Kuvituskuva.

Raision kaupunginvaltuusto varasi viime vuoden marraskuussa 40 000 lisämäärärahan nuorten pahoinvoinnin vähentämiseen. Rahan käytöstä päättää myöhemmin vapaa-aikalautakunta, mutta ensi viikolla kokoontuva hyvinvointijaosto käsittelee alustavaa suunnitelmaa varojen käytöstä.

Esityksen mukaan 15 000 euroa käytetään Raision jalkauttamisen ja kohtaamispaikkojen kehittämismalliin. Nuorten hyvinvointityön suunnitelmana on toteuttaa jalkautumiskampanja toukokuun ja kesäkuun aikana sekä syksyllä elo-syyskuun aikana.

Monialaisena yhteistyönä toteutettava raisiolainen jalkautumisen malli on ideoitu lähikunnissa toteutettujen jalkautumiskampanjoiden kokemuksista.

Toiminnan tavoitteena on saada nuorisotyölle näkyvyyttä sekä tuoda nuorille ja kaupunkilaisille viestiä siitä, että nuorten hyvinvointi on merkityksellinen asia kaikille toimijoille. Yhtenä tavoitteena on selvittää nuorten toiveita kohtaamispaikoista kuten nuorten kahviloista. Jalkautumisen malliin liittyen kartoitetaan mahdollisuutta toteuttaa nuorisotalojen aukioloaikojen lisäämistä viikonloppuisin.

15 000 euroa varattaisiin nuorten tapahtumien järjestämiseen. Keväällä 2023 Vaisrockissa esiintyy nuorten suosiossa olevia tubettajia. Suunnitelmana on järjestää syksyn 2023 aikana nuorille suunnattu tapahtuma. Tapahtuman esiintyjäksi selvitetään nuorille mieleistä artistia.

Viestinnän tehostamiseen ja nuorten toiveiden toteuttamiseen sekä koulutuksiin varattaisiin loput 10 000 euroa määrärahasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos