Naantalin messusatama on kokenut viimeisen vuoden aikana melkoisen muutoksen, kun sataman laitureita on tänä keväänä uusittu kauttaaltaan.
Markkinat ovat vaihdelleet venealalla viime aikoina nopealla vauhdilla.
Korona-aika toi mukanaan ongelmia veneiden saatavuuden kanssa ja samaan aikaan kysyntä kasvoi, kun vapaa-aikaan haluttiin panostaa aikaisempaa enemmän. Sen jälkeen nousseet polttoainekulut ja korot ovat olleet uhkakuvana alalle. Venealan Keskusliiton Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo näkee tilanteen kuitenkin suhteellisen positiivisena.
”Korona-aikana suomalaiset ostivat ennätysmääriä veneitä ja myös käytetyt veneet vaihtoivat omistajia ennätystahtiin, tämä varmasti näkyy venetarvikkeiden ja -varusteiden myynnissä vielä tänä keväänä”, Pajusalo sanoo tiedotteessa.
”Polttoaineiden korkeampi hintataso ei ole niinkään rajoittanut kaupankäyntiä. Tilanne on kuitenkin johtanut siihen, että moottoriveneilijät kyllä liikkuvat aktiivisesti kesäkaudella, mutta harkitsevat aikaisempaa läheisempiä retki- ja matkakohteita. Satamissa myös viihdytään aikaisempaa pitempään.”
Naantalin Venemessujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto näkee tilanteen saman suuntaisena. Levannon mukaan messuille on tulossa veneitä enemmän kuin vuosi sitten. Tämän hetkisen varaustilanteen perusteella venepaikkojen ennakoidaan täyttyvän viimeistä piirtoa myöden.
”Messusatama on tosiaan uudistunut sekä kelluvien että kiinteiden laitureiden osalta. Naantalin kaupunki ja vierasvenesatama ovat uusineet laitureitaan ja se antaa täydelliset puitteet tapahtuman järjestämiselle. Viihtyvyys ja myös turvallisuus on parantunut. Veneitä saadaan paremmin esille ja niihin kulku on helpompaa”, Levanto sanoo tiedotteessa.
”Naantalin Venemessut on perinteisesti paljon muutakin kuin vain veneiden esittelytapahtuma. Esillä on runsaasti kesäiseen vapaa-ajan viettoon liittyviä näytteilleasettajia.”
Naantalin Venemessut järjestetään Naantalin venesatamassa toukokuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.5.2023 Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy.