Aerosoli räjähti kerrostalossa Raisiossa – Ei vakavia henkilövahinkoja

Timo Koskensalo
Aerosoli räjähti kerrostalossa Raisiossa – Ei vakavia henkilövahinkoja

Pelastushenkilöstö totesi nopeasti, ettei räjähdyksestä aiheutunut vaaraa talon muiden huoneistojen asukkaille.

Joni Koski

Useat Raision Kirkkoväärtinkuja 11:ssa sijaitsevan kerrostalon asukkaat soittivat perjantaina kello 16 aikaan hätäkeskukseen kuultuaan kovan pamauksen.

Päivystävä palomestari Jenika Ylikauppila kertoo, että asunnossa tapahtui aerosoliräjähdys. Huoneistossa tehtiin puhdistustöitä, josta syntyi räjähdysaltis kaasuseos.

–Asunnossa ollut henkilö sai pieniä vammoja, mutta ei kuitenkaan tarvinnut sairaalahoitoa. Naarmuilla selvittiin.

Paikalle hälytettiin useita yksiköitä pelastuslaitokselle tehtyjen ilmoitusten perusteella.

–Tietenkin tuollainen räjähdys säikäyttää. Se tuntuu ja kuuluu muissakin asunnoissa.

Tilanne oli ohi nopeasti pelastuslaitoksen osalta.

–Meillä ei jäänyt muuta tehtävää kuin varmistaa tilanne. Asunnon haltija oli sammuttanut pienen alkupalon. Mitään leviämisvaaraa ei ollut, Ylikauppila kertoo.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: