Puuilon risteys jumittaa kääntyjiä - onko kiertoliittymä rakennettu väärään paikkaan?

Kiertoliittymälle olisi nippa nappa tilaa, mutta rahoitusta ei ole tiedossa.

Mika Peltotalo
Puuilon risteys jumittaa kääntyjiä - onko kiertoliittymä rakennettu väärään paikkaan?

Varsinkin silloin kun työmatkalaiset ovat liikkeellä, Kuninkaanväylältä on vaivalloista liittyä Kuninkaantien liikenteeseen tai ylittää se.

Mika Peltotalo

Kuninkojantien ja Kuninkaanväylän risteys tavaratalo Puuilon vieressä Raision itäosassa on tukkoinen etenkin työmatkaliikenteen aikaan. Asiantilaa harmitteli Rannikkoseudulle eräs raisiolainen, ja soitot kaupungille, Ely-keskukseen ja Puuiloon tukevat väitettä.

–Puuilon risteys on oikeasti hankala. Se on tosi ruuhkainen. Pitäisi heittää sinne liikennelaskin, miettii tekninen johtaja Antti Korte Raision kaupungilta. Hän toteaa sen, minkä pahimpaan aikaa Kuninkaanväylältä Kuninkojantielle yrittävät tietävät omasta kokemuksesta:

–Vasemmalle kääntyessä odottelet kaikki, Korte sanoo.

Se odotus yritettäessä edetä etuajo-oikeutetulle Kuninkojantielle voi venyä tuskastuttavan pitkäksi.

Korte nimeää risteyksen peräti Raision liikenteen yhdeksi keskeisistä paikoista, hot spoteista.

–Se ei kylläkään ole ollut sillä tavalla agendalla, että keskustassakin ruuhka seisoo.

Kortteen mukaan olosuhde Kuninkojalla on muuttunut, kun Ruskolle on valmistunut isoja asuinalueita. Keväällä suora yhteys pohjoisemmassa, Vahdontieltä Runosmäen liittymään katkaistiin. Sitäkin Ruskon liikennettä kulkee nyt Kuninkojan kautta.

Valtion ja kaupungin tiet risteävät

Kaupunki ei yksinään voi risteystä uusia, sillä Kuninkojantie on valtion väylä ja Ely-keskuksen hallinnoima. Kuninkaanväylä on kaupungin tie.

–Jos risteykselle jotain tehdään, se on yhteistyöprojekti valtion ja Elyn kanssa, Korte sanoo, mutta suunnittelun voisi hänen mukaansa siitä huolimatta käynnistää.

Suunnitteluinsinööri Marja Uusitalo kaupungin teknisestä keskuksesta muistuttaa, että kaupungin seuraavien vuosien investointisuunnitelmassa liittymää ei ole.

–Kyllä se varmaan vuosien prosessi on, Uusitalo arvelee. Uusitalon mukaan kiertoliittymälle olisi tilaa "nippa nappa".

Moitteita on kaupungille tullut

Uusitalo kertoo, että moittivaa palautetta risteyksestä on kaupunkilaisilta saatu. Moitteita tuli myös joitain vuosia sitten, kun Kuninkojantielle vajaat 500 metriä pohjoisemmaksi rakennettiin kiertoliittymä.

–Asukkaat sanoivat, että väärään paikkaan tuli.

Sen kiertoliittymän maksoi Raision kaupunki kokonaan. Uusitalo sanoo, että Ely-keskus oli edellyttänyt kaupungilta risteysjärjestelyitä kun kaupunki oli halunnut kaavoittaa asuinalueen Makslaan. Siksi kiertoliittymä oli pakko rakentaa.

Makslanpellon asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa viime keväänä, ja asuinalueen liikenteen on määrä kulkea sen kiertoliittymän kautta.

Rahoja ei ole

Ely-keskuksen suunnittelupäällikkö Antti Kärki sanoo, että Elyllä ei ole rahaa Puuilon risteyksen uusimiseen.

–Jos Raisiolla rahaa on, sitten keskustellaan, Kärki sanoo. Valtion ja suurten kaupunkiseutujen ns. MAL-tukiraha voisi Kärjen mukaan olla ratkaisu, mutta seuraavan kauden rahoituksista ei ole tietoa. Menossa oleva kausi on vuosille 2016-2019.

Mika Peltotalo
MAL-rahoilla tehtiin Tikanmaalle kiertoliittymä pari vuotta sitten. Seuraavan MAL-kauden rahoista ei ole tietoa, mutta Raision teknisen johtajan Antti Kortteen mukaan malli olisi hyvä uuden kiertoliittymän rakentamiseen Kuninkojalla.

MAL-rahoilla tehtiin Tikanmaalle kiertoliittymä pari vuotta sitten. Seuraavan MAL-kauden rahoista ei ole tietoa, mutta Raision teknisen johtajan Antti Kortteen mukaan malli olisi hyvä uuden kiertoliittymän rakentamiseen Kuninkojalla.

MAL-rahoilla on rakennettu Naantalin Luonnonmaalla hirviaitaa ja edellisellä kaudella Raisiontien Tikanmaan kiertoliittymä. MAL-rahoilla on Ruskon kunnan esittämänä tulossa kiertoliittymä Ruskon kirkon risteykseen Puuilosta nelisen kilometriä pohjoiseen.

Raision Korte pitää MALia oivana rahoitustapana. Ainoa vain, että niitä rahoja ei siis ole olemassa.

Asiakkaat eivät ole valittaneet

Puuilon myymäläpäällikkö Juho Illikainen sanoo, että kello 8 ja 16 aikoihin risteys ruuhkaantuu pahiten. Palautetta eivät asiakkaat ruuhkista ole tavaratalolle kuitenkaan antaneet.

Illikainen arvelee, ettei ruuhkaisuudella tavaratalolle juuri vaikutusta ole, koska suurimmat tavaratoimituksetkin myymälään tulevat kello 9 ja kello 11 välillä. Jonkin ratkaisun risteykseen Illikainen toki toivottaa tervetulleeksi.

Pullonkaula

Kuninkaanväylältä on ajoittain nahkeaa liittyä Kuninkaantien liikenteeseen varsinkin vasemmalle kääntyessä.

Viitisen vuotta sitten valmistui kiertoliittymä puoli kilometriä pohjoisemmas. Raision kaupungille tuli silloin palautetta, että liittymä tehtiin väärään paikkaan.

Rahaa ei ole lähivuosina tiedossa Kuninkaanväylän risteysratkaisuihin sen paremmin Raision kaupungilla kuin Ely-keskuksellakaan.

Ensi keväänä Kuninkaanväylän varrelle risteyksen tuntumaan on määrä valmistua paloasema.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: